| |
Etusivu
Seura
Koulutus
Kalenteri
Muistoja
Yhteystiedot



|
|
1987 - 1990 MIDIn historiikki seuran ensimmäiseltä kymmeneltä vuodelta osa 2/3
Vuonna 1987 tehtiin ensimmäinen Norjan reissu Henningsvaerin jalkapallokentälle Lofooteille ja heti eka kerrasta on aloitettu se traditio, että kommelluksia riittää. Reissussa linkkari alkoi reistata ja periaatteella "vain mäntä puuttuu" matkavauhti hipoi lehmän kiitolaukkaa. Vuosi -87 oli myös sikäli varsin merkittävä seuran historiassa, että toimintaan mukaan tulivat ensimmäiset naiset: Myllymäen Satu ja Maijasen Arja.
Helmikuun ensimmäisenä lauantaina 1988 järjestetiin ensimmäinen Joppiralli Mataruotsissa. Nimen rallille keksi Pentti. Keväällä oli Oulussa kouluttajapäivät, jossa Simo voitti Metsähallituksen kustantaman sukellusreissun Hossaan. Tarkoitus oli selvittää mahdollisuuksia järjestää Hossassa isompimuotoinen sukellusleiri. Kesäkuun alussa sitten Simo, Arja, Pentti ja Pekka kartoittivat neljän päivän ajan Hossan järviä tunnetuin seurauksin.
Vuonna 1988 Norjan leiri pidettiin Tromsassa, jossa käytiin mm. ihailemassa kuuluisan saksalaisen sotalaivan Tirpizin hylkyä. Marraskuussa pidettiin ensimmäinen MIDIn järjestämä Pohjois-Suomen sukeltajien pikkujoulu ja halliralli. Pippalot sujuivat hyvin alkuillan kauhuhetkistä huolimatta, kiitos etukäteen perusteellisesti kehutun ohjelman.
Vuonna 1989 järjestettiin eka kerran avovesileiri Törmäsjärvellä, jossa mukana olivat myös Kemin ja Inarin urheilusukeltajat. Kesällä Pohjois-Suomen sukellustoimikunta järjesti ensimmäisen Hossan leirin, olihan alue MIDIläisten edelliskesänä koluamisen perusteella osoittautunut oivalliseksi. Hossassa pidettiin myös avovesirallin SM-osakilpailu, josta MIDIlle lohkesi ykkössija kiitos Pentin ja Simon. Kesän aikana porukka kävi taas Norjassa, innokkaimmat parikin kertaa. Parikymmentä päätä kävi Simon johdolla alkukesällä Altassa ja heinäkuussa mentiin muiden Lapin seurojen mukana Kirkkoniemeen. Saman vuoden syksyllä alkoi ensimmäinen sukelluskurssi Kolarissa. Talven aikana pidettiinkin peräti kolme kurssia - Ylitorniolla, Pellossa ja Kolarissa.
Vuonna 1990 alkoi MIDIn Kolarin "sivupiste" toimia oikein toden teolla ja kolarilaiset järjestivät avantosukelluksen Saivolammella, jossa osa porukasta kokeili sukeltamisen lisäksi liitovarjoiluakin. Syksyllä Kolarin porukka järjesti Kittilän Pyhäjärvellä ruskaleirin. Kesän Norjan leiri tehtiin taas Lofooteille Henningsvaeriin ja tällä kertaa saatiin leirille vieras Hampurista asti. Syksyllä tehtiin eka syysretki Auniin.
|
|